Uudelle asukkaalle

muuttolaatikot-Salon VuokratalotTervetuloa uuteen kotiin! 

Muutto uuteen kotiin tuo mukanaan myös paljon muistettavia ja hoidettavia asioita, joten tähän olemme koostaneet uuden asukkaan muistilistan.

Kun muutat asuntoon, huolehdi, että sähkösopimus ja muuttoilmoitus tulevat tehdyiksi ajoissa. Muuttoilmoituksen voi tehdä jo hyvissä ajoin ennen muuttopäivää. Huoneiston sukunimikyltti vaihdetaan ensimmäisen viikon aikana.

Jos huomaat asunnossa vikoja tai puutteita, ilmoitathan niistä viipymättä vuokrasuhteen alussa kiinteistöhuollolle tai isännöitsijälle.

  • Kotivakuutus

    Kiinteistövakuutus ei korvaa asukkaiden omaisuudelle aiheutuneita vahinkoja (esim. vesivahinko, tulipalo, murto). Kotivakuutus edellytetään uuteen kotiin muuttaessa ja pitämään voimassa koko asumisen ajan. 

    AsumisPLUS-vakuutus

    Salon Vuokratalojen asukkailla on AsumisPLUS-vakuutus, joka korvaa ehtojen mukaisesti:

    • henkilötapaturmien hoitokuluja,

    • kadonneen avaimen kustannuksia,

    • äkillisen vahingon aiheuttamaa asumisen keskeytymistä.

    Lisätietoja: howdenfinland.fi/asumisplus

  • Palovaroitin

Palovaroitin on oltava huoneistossa jokaista alkavaa 60 m2 kohden. Asukkaan velvollisuus on ylläpitää ja testata palovaroittimen toimivuus. Pelastuslain muutoksen myötä palovaroittimien hankinta kuuluu kiinteistön omistajalle. Lue lisää aiheesta oheisesta tiedotteestamme.

  • Irtaimistovarasto

Jokaisella huoneistolla on oma huoneiston mukaan numeroitu irtaimistovarasto. Varasto on pidettävä AINA lukittuna. Pois muutettaessa varaston on oltava tyhjä.

  • Astianpesukone/valuma-allas

Ammattilaisen on tehtävä astianpesukoneen liitäntätyöt. Astianpesukoneen alle on laitettava vuotokaukalo, joita kodinkoneliikkeet myyvät. Vuokralainen on itse vastuussa mahdollisesta laitteen aiheuttamasta vesivahingosta. Pois muuttaessa astianpesukoneen poistoputki on tulpattava.

  • Liesituuletin/talotuuletin

Liesi-/talotuulettimen suodatin tulee pestä säännöllisesti vähintään kerran kuukaudessa.

  • Remontit

Muutos- ja korjaustöistä (esim. seinäpintojen maalaus) on aina neuvoteltava taloyhtiön edustajan kanssa. Kiinteisiin rakenteisiin ei saa porata reikiä. Kylpyhuoneeseen asukas voi hankkia tarrakoukkuja halutessaan.

  • Lemmikit

Lemmikkien pitäminen on sallittua huoneistossamme. Vuokralainen on kuitenkin vastuussa lemmikkien aiheuttamista tuhoista, kuten raapimis- ja jyrsintäjäljet ym.

  • Tupakointi

Tupakointi on kiellettyä kaikissa asunnoissamme ja talojen yhteisissä tiloissa kuten rappukäytävissä sekä sauna- ja varastotiloissa. Tupakointi on sallittua omalla huoneistoparvekkeella ja tupakantumpit tulee huolehtia tuhka-astiaan.

  • Raitisilmaventtiilit

Huoneistoon on tultava raitista ilmaa, siksi seinissä olevat pyöreät tai ikkunoissa olevat pitkänmalliset ilmanvaihtoventtiilit on pidettävä pääsääntöisesti avoinna. EI SAA TUKKIA TAI TEIPATA!

  • Kattopistorasiat

Jos huoneistosta puuttuu muuttaessa kattopistorasioita tai sokeripaloja, ilmoita siitä huoltomiehelle tai meille. Jos pois muuttaessa ne puuttuvat, laskutamme niistä sähkömiehen laskun mukaisesti.

  • Grillaaminen

Grillaaminen hiili-, kaasu- tai muulla sellaisella grillillä, josta tuli voi päästä irti, on kielletty parvekkeilla sekä kerrostalojen ja luhtitalojen huoneistopihoilla. Grillaaminen ei saa aiheuttaa muille asukkaille haittaa tai häiriöitä.

Jos huoneistossa on tavaraa tai esim. astianpesukone, jonka olette ostaneet edelliseltä, siirtyy vastuu koneesta ja sen poisviennistä teille.

LOUNEA-valokuituliittymä veloituksetta asukkaille

Maksuttoman LOUNEA-valokuituliittymän saat käyttöösi oheisen ohjeistuksen mukaisesti. Liittymän käyttöä varten tarvitset VDSL2-yhteensopivan modeemin, muuten palvelu on Salon vuokratalojen asukkaille maksuton.

Scroll to Top